|
TANSSI ON VINHA JUTTU!
Vinha on tanssiopisto, jota ylläpitää Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha. Tammikuussa 2006 toimintansa aloittanut opisto tarjoaa tanssimahdollisuuden
lapsille, nuorille ja aikuisille lastentanssin, nykytanssin, jazztanssin, klassisen baletin, streetin, kehonhuollon sekä työpajaopetuksen merkeissä. Vinha toimii Karkkilassa, Nummi-Pusulassa ja Vihdissä.
Vinhan opetus on taiteen perusopetusta. Opistossa voi opiskella tanssia
sekä yleisen että laajan oppimäärän
mukaisesti.
Vireä ja säännöllinen esiintymistoiminta on tärkeä osa Vinhaa. Esiintymiset huipentuvat keväisin järjestettäviin näytöksiin. Omien näytösten lisäksi Vinhan oppilaat esittäytyvät mielellään
erilaisissa tapahtumissa ja katselmuksissa pitkin vuotta.
AJANKOHTAISTA
Syksyn 2009 lukujärjestys löytyy nyt nettisivuilta. Opettajina lukuvuonna 2009 – 2010 toimivat Varpu Asiala, Sanna From, Leena Harjunpää, Toni Keski-Liikala, Mari Rautiainen ja Veera Vainio. Lisäksi Sannan keskiviikkoillan ryhmien kanssa syyslukukauden 2009 ajan työskentelee opettajaharjoittelijana Sari Tuunanen Savonia Ammattikorkeakoulusta.
Monissa ryhmissä on vielä tilaa ja vapaille paikoille otetaankin ilmoittautumisia vastaan lukuvuoden aikanakin. Huom. aikuisten ryhmissä on aina tilaa – tervetuloa kokeilemaan!
Etenkin seuraaviin ryhmiin kaipailemme uusia oppilaita:
Karkkila:
Lastentanssi 1 (06-synt.) ti klo 17
Lastentanssi 1+2 (05-06-synt.) ma klo 15
Pikkujätkät (05-06-synt.) to klo 16.30
Jätkät 1 (03-04-synt.) to klo 16.15
Jätkät 2 (00-02-synt.) to klo 17
Taidetanssi 2 (01-synt.) to klo 17
Baletti 1+2 (98-00-synt.) to klo 18
Jazz 2 (14-16-v.) ti klo 16.15
Esitysryhmät (yli 7-v.) perjantaisin
Vihti kk:
Lastentanssi 1 (06-synt.) to klo 16.45
Pikkujätkät (03-05-synt.) ma klo 16.30
Lastentanssi 2 (05-synt.) ma klo 17.15
Nyky 3 (95-96-synt.) ma klo 18.45
Esitysryhmä (yli 7-v.) ke klo 16
Vihti, Nummela:
Aikuinen-lapsi-ryhmä (06-08-synt.) ma klo 16.45
Lastentanssi 1 (06-synt.) ti klo 17
Baletti 1 (99-00-synt.) ti klo 17.30
Pikkujätkät (04-06-synt.) to klo 17
Jätkät (99-01-synt.) ti klo 18.30
Kehonhuolto (nuoret ja aikuiset) ti klo 19.30
Pusula:
Lastentanssi (03-05-synt.) ke klo 18
Taidetanssi 1+2 (01-02-synt.) ke klo 17.15
Nyky 1+2 (98-00-synt.) ma klo 18.30
Street (10-12-v.) ke klo 18.45
Syyslukukauden avajaisia vietetään Vihdin kirkonkylällä Wuosisatamarkkinoiden yhteydessä la 22.8.2009 klo 10-18. Markkinoilla on mahdollista hankkia tanssipukuja ja –tossuja, tutustua opettajiin ja syksyn tulevaan toimintaan. Seuraavan kerran tarvikkeita voi hankkia Nummelassa RyTärskyissä la 29.8. sekä Karkkilasta Oppimiskeskuksessa pe 4.9. Pusulan oppilaat voivat tilata pukuja ja tossuja tuntien yhteydessä.
Vinhan kanslia lomailee 12.6. - 3.8. välisen ajan. Hyvää kesää!
|