|
LUKUKAUSIMAKSUT LUKUVUONNA 2010 - 2011
Lukukausimaksu määräytyy tanssitunnin pituuden sekä tuntien viikkotuntimäärän perusteella.
| Tunnin pituus |
1 tanssikerta viikossa |
| 30 min. |
92 euroa |
| 45 min. |
110 euroa |
| 60 min. |
122 euroa |
| 75 min. |
131 euroa |
| 90 min. |
140 euroa |
Poikkeuksina ylläoleviin hintoihin ovat SYKE (tanssillinen kuntotunti) sekä kehonhuolto/venyttelytunti, joiden lukukausimaksu on 90 euroa. Näille tunneille voi osallistua myös yksittäismaksulla (8 euroa / tunti).
Kahden viikkotunnin alennus loppusummasta on 50 euroa, kolmen viikkotunnin alennus on 120 euroa ja neljän viikkotunnin alennus on 200 euroa. Neljännen viikkotunnin ylittävät tunnit ovat ilmaisia.
Perhealennus toisesta perheen jäsenestä on 20 euroa, kolmannesta 30 euroa ja neljännestä ja sen ylittävistä perheenjäsenistä 40 euroa. Perhealennuksen saaminen on perheen vastuulla: tanssiopiston toiminnassa olevat perheenjäsenet on ilmoitettava ilmoittautumislomakkeessa.
Työnantajalta saadut liikuntasetelit käyvät Vinhan aikuisryhmien maksuvälineenä.
Lukukausimaksu laskutetaan lukukauden alussa. Maksujen eräpäiviin on mahdollista sopia muutoksia ottamalla yhteyttä tanssiopiston toimistoon ennen laskun erääntymistä. Aikuiset voivat maksaa tanssituntinsa myös liikuntaseteleillä.
Tanssitunneille on määritelty myös yksittäinen kertamaksu. Tunnin yksittäismaksu saadaan jakamalla lukukausimaksu kymmenellä. Tanssitunneille voi osallistua yksittäishinnalla mikäli ryhmissä on tilaa.
Tanssiopisto Vinhaan myönnetään tarvittaessa ja erikseen anottaessa vapaaoppilaspaikkoja sekä alennuksia lukukausimaksuista. Paikoista päättää tanssiyhdistyksen hallitus, päätökseen vaikuttavat sekä taloudellinen tilanne että opintomotivaatio. Vapaaoppilaalla tulee kuitenkin olla oppilaspaikka jo ennen vapaaoppilaspaikan anomista.
Vapaaoppilaspaikkaa voi hakea 31.8. (syyslukukausi / koko lukuvuosi) tai 31.1. (kevätlukukausi) mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Vapaamuotoiset vapaaoppilashakemukset lähetetään osoitteella: Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry., Huhdintie 13, 03600 Karkkila
|