|
TANSSIOPISTO VINHAN OPETUSSUUNNITELMA, YLEINEN OSA
Tanssiopisto Vinha on Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinhan ylläpitämä,
taiteen perusopetusta antava oppilaitos. Syksyllä 2005 perustettu yhdistys
jatkaa karkkilalaisen päiväkoti Karkin kannatusyhdistyksen tanssikoulun
sekä Vihdin taidetanssin edistämisyhdistys Villit Lapset ry:n toimintaa.
Vuoden 2006 alusta alkaen Vinha vastaa tanssin perusopetuksesta
luoteisella Uudellamaalla. Vinhan toimintakunnat ovat Karkkila,
Nummi-Pusula ja Vihti.
Taiteen perusopetus
Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua
tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta, opetuksesta
säädetään taiteen perusopetuksesta annetussa laissa (633/1998) ja
asetuksessa (813/1998).
Tanssiopisto Vinhan opetus on järjestetty lain sekä Opetushallituksen
antamien opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti. Vinhassa voi
opiskella tanssia sekä yleisen että laajan oppimäärän mukaan. Tämän
lisäksi Vinha järjestää alle kouluikäisille varhaisiän opetusta sekä
aikuisopetusta. Tanssinopetus on hyväksytty taiteen perusopetukseksi sekä
Karkkilassa että Vihdissä vuonna 1992 sekä Nummi-Pusulassa syksyllä 2006.
Arvot ja oppimiskäsitys
Tanssiopisto Vinha on vireä ja lämminhenkinen oppilaitos, jonka toiminnan
lähtökohtina ovat avoimuus ja suvaitsevaisuus. Vinha on aktiivinen osa
ympäristöään ja sen toiminta on suunnattu kaikille tanssista
kiinnostuneille.
Vinhassa tanssitaan yhdessä: yhteistyötä tehdään koulun sisällä eri
ikäisten oppilaiden, opetusryhmien ja opettajien kesken. Tanssiopinnoissa
keskeistä on tekemisen ilo ja myönteinen asenne vastuuntuntoisen ja
pitkäjänteisen opiskelun ohella.
Tanssiopisto Vinhan opetuksen pohjana on kokonaisvaltainen oppimiskäsitys,
jonka mukaan oppilaan kasvua ja kehitystä tuetaan fyysisistä,
psyykkisistä, sosiaalisista sekä emotionaalisista lähtökohdista.
Opetuksessa korostetaan ryhmässä työskentelyn merkitystä oppimisessa,
mutta otetaan huomioon yksilölliset erot ja tuetaan oppilaan kehittymistä
hänen omista lähtökohdistaan.
Työtavat ohjaavat oppilasta arvostamaan sekä omaa että muiden ryhmän
jäsenten työskentelyä ja työn tuloksia. Vinhan toiminnassa edellytetään
kohteliasta ja huomaavaista käytöstä niin tanssitunneilla kuin kaikessa
muussakin toiminnassa.
Vinhassa painotetaan luovan toiminnan ja kokemuksellisuuden merkitystä
tanssinopetuksessa. Kaikissa opetusryhmissä korostetaan tanssin riemun
löytämistä ja ylläpitämistä pitkäjänteisen opiskelun ohella. Tanssilajista
tai iästä riippumatta oppilaita kannustetaan improvisaation kautta
kehittämään omaa tanssillista ajatteluaan.
Opetusaineet
Tanssiopisto Vinhan opetus jakautuu säännölliseen viikoittaiseen sekä
periodimaisempaan työpajamuotoiseen opetukseen. Näiden lisäksi
tanssiopistolla on esitystoimintaa ja siihen liittyvää tiiviimpää opetusta
ja harjoituksia.
Viikoittain opetettavia aineita ovat lastentanssi, nykytanssi, baletti,
jazztanssi, streetdance sekä kehonhuolto. Lisäksi viikoittain kokoontuu
esitystoimintaan keskittyviä esitysryhmiä. Työpajoissa opiskellaan tanssin
ja kehonhuollon eri lajeja sekä esimerkiksi tanssitietoa, koreografista
työskentelyä, rytmiikkaa tai muiden taiteenlajien ja tanssin välistä
yhteistyötä.
Lukuvuoden kulku
Tanssiopiston lukuvuosi koostuu syys- ja kevätlukukaudesta. Opetusta
järjestetään syyslukukautena 15-17 viikkona ja kevätlukukaudella 16-18
viikkona. Lisäksi opetusta voidaan järjestää kesä- ja tiiviskursseilla
sekä oppituntien ulkopuolella ylimääräisissä harjoituksissa.
Vinha tuottaa vuosittain tanssiesityksiä. Osa esityksistä valmistetaan
itse ja osa yhteistyökumppanien kanssa. Jokaisella koulun oppilaalla on
mahdollisuus esiintyä vähintään kerran lukuvuoden aikana.
Oppilasvalinnat ja opetusryhmät
Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Vinhassa jo
opiskelevilla oppilailla on etusija seuraavan lukuvuoden ryhmiin kuitenkin
kulloinkin ilmoitettavaa aikataulua noudattaen. Oppilaat jaetaan ryhmiin
heidän ikänsä ja tasonsa mukaisesti. Opetuksen ikäryhmät ovat ohjeellisia
ja niissä voidaan joustaa. Ryhmiä muodostettaessa otetaan huomioon
oppilaiden kehitystaso, kypsyys ja ryhmän toimintamahdollisuudet.
Joustavat siirtymiset ryhmien välillä ja ryhmien yhdistämiset ovat
mahdollisia.
Opetusryhmien koko määräytyy oppilaiden iän perusteella. Alle
kouluikäisten ryhmät ovat minimissään neljän ja maksimissaan 14 oppilaan
kokoinen. Kouluikäisillä ja aikuisilla ryhmäkoko on 6-18 oppilasta.
Perustelluissa tapauksissa ryhmäkoko voi jäädä alle minimin (esimerkiksi
baletin edistyneiden ryhmä). Ryhmiä muodostettaessa on tärkeää, että
mahdollisuus yksilölliseen ohjaukseen säilyy. Opetustuntien pituus (30 -
90 minuuttia) määräytyy oppilaiden iän ja oppiaineen vaatimusten
mukaisesti.
Oppilaat maksavat oppilaspaikastaan lukukausimaksua, joka laskutetaan
lukukauden alussa. Oppilas ei voi aloittaa uutta lukukautta, mikäli
edellinen lukukausimaksu on maksamatta. Tanssiopistoon myönnetään
tarvittaessa ja erikseen anottaessa vapaaoppilaspaikkoja. Paikoista
päättää tanssiyhdistyksen hallitus. Vapaaoppilaalla tulee kuitenkin olla
oppilaspaikka ennen vapaaoppilaspaikan anomista.
Opetustilat ja opettajat
Tanssiopisto Vinha toimii Karkkilassa, Nummi-Pusulassa ja Vihdissä.
Opetussuunnitelman kirjoittamishetkellä opiston päätoimipaikka sijaitsee
Karkkilassa, Karkkilan Oppimiskeskuksen tiloissa, jossa tanssiopiston
käytössä on kaksi tanssisalia, pukutilat sekä opettajienhuone. Karkkilassa
tanssitunteja on viitenä arki-iltana sekä satunnaisesti viikonloppuisin.
Vihdin toiminta keskittyy kirkonkylälle, Taidetalo Siirilään, jossa
tanssia opetetaan neljänä iltana viikossa, tanssinopetuksen käytössä on
1-2 salia illasta riippuen. Nummelan tanssitunnit pidetään Pajuniityn
päiväkodin liikuntasalissa kahtena iltana viikossa. Nummi-Pusulassa
tanssia opetetaan Pusulan kirkonkylässä, Oloviisaan tiloissa kahtena
iltana viikossa.
Tanssiopistossa toimii rehtori, seitsemän opettajaa sekä kanslisti.
Opettajista yksi on kuukausipalkkainen, tuntiopettajista yksi on
päätoiminen ja viisi sivutoimisia tuntiopettajia. Kanslisti toimii Vinhan
ohella myös Nyhkälän koulun sekä Karkkilan Kuvataidekoulun kanslistina.
Yhteistyö
Tanssiopisto Vinha on aktiivinen osa ympäristöään ja toimii yhteistyössä
oppilaiden perheiden, alueen muiden oppilaitosten, kulttuurialan
järjestöjen, taiteilijoiden sekä yritysten kanssa. Yhteistyö Karkkilan
kaupungin, Nummi-Pusulan ja Vihdin kuntien kanssa on tiivistä.
Opiston ja kodin yhteistyön välineinä toimivat kotiin postitettavat sekä
tunneilla jaettavat oppilastiedotteet, sähköpostitiedotteet, opiston
verkkosivut, opetuspisteiden ilmoitustaulut, vanhempainillat sekä kerran
lukuvuodessa järjestettävät avoimet ovet. Vanhempia kannustetaan
osallistumaan opiston esitys- ja retkitoimintaan ja heillä on mahdollisuus
osallistua Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry:n toimintaan.
Huoltajaan otetaan yhteyttä, mikäli oppilaalle kertyy joko kaksi
perättäistä tai yhteensä kolme selvittämätöntä poissaoloa. Lisäksi laajan
oppimäärän perusopintojen päättyessä sekä syventävien opintojen edetessä
oppilaiden, heidän huoltajiensa ja pääaineen opettajan kanssa järjestetään
1-2 kertaa vuodessa arviointikeskustelu.
Alueen perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kanssa tehdään yhteistyötä
esitysten, projektien ja opetuksen muodossa. Syksystä 2007 alkaen
Karkkilan Lukion ja Tanssiopisto Vinhan yhteistyönä on mahdollista
suorittaa tanssidiplomi Karkkilan Lukiossa. Diplomiin liittyen
Tanssiopiston opettajat opettavat Karkkilan Lukiossa tarpeen ja resurssien
mukaan. Muiden taideoppilaitosten kanssa Vinha järjestää vuosittain
erilaisia projekteja mittavista yhteisproduktioista pienempiin
keskustelutilaisuuksiin ja näyttelyihin.
Aktiivisimpia yhteistyökumppaneita muiden taideoppilaitosten ohella ovat
Vihdin Taidetalo Siirilä ry., Wichtis ry, Karkkilan kuntouttavan
työtoiminnan keskus Apaja, Karkkilan Kulttuuriyhdistys Lyyti ry.,
Karkkilan Työväen Näyttämö sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pusulan
osasto.
Tanssiopisto Vinha seuraa tanssitaiteen valtakunnallista ja kansainvälistä
kehitystä. Opisto järjestää vuosittain retkiä eri tanssiteattereiden ja
ryhmien esityksiin sekä tiedottaa oppilaitaan ajankohtaisista tanssialan
tapahtumista ja ilmiöistä kuukausittain. Lisäksi Tanssiopisto Vinhan
henkilökunta osallistuu tanssialan koulutuksiin ja tapahtumiin
taloudellisten edellytysten mukaan.
Tanssiopisto Vinha on Suomen Tanssioppilaitosten liiton sekä Tanssin
varhaiskasvattajien daCi Finlandin jäsen. Vinhan rehtori Milla Laaksonen
toimii Suomen Tanssioppilaitosten liiton hallituksen jäsenenä.
Oppilaitoksen itsearviointi
Vinhassa seurataan taiteen perusopetuksen arvioinnin yleistä kehitystä.
Opisto käyttää itsearvioinnin välineenä Suomen Tanssioppilaitosten liiton
laatimia tanssioppilaitoksen itsearvioinnin perusteita.
Oppilaitos arvioi toimintaansa muutaman vuoden välein toteutettavan
asiakaskyselyn avulla, yhdistyksen hallituksen kokouksissa sekä
säännöllisissä opettajienkokouksissa. Tanssiyhdistys Vinhan hallituksen
edustajan, opiston rehtorin sekä opettajakunnan asettaman edustajan
muodostama opiston johtoryhmä seuraa opiston toimintaa kuukausittain.
OPINTOJEN RAKENNE
Vinhassa voi opiskella tanssia taiteen perusopetuksen yleisen ja laajan
oppimäärän mukaisesti. Lisäksi opistossa annetaan alle kouluikäisille
järjestettävää varhaisiän opetusta sekä aikuisopetusta. Tanssiharrastuksen
voi aloittaa missä iässä tahansa, opiston nuorimmat oppilaat ovat n.
2-vuotiaita ja vanhimmat eläkkeellä. Uudet oppilaat sijoitetaan ryhmiin
iän, taidon ja tanssiryhmien koon mukaan.
Muussa taiteen perusopetusta antavassa tanssikoulussa suoritetut
tanssiopinnot hyväksytään osaksi Vinhan opintoja. Vastaavasti Vinhan
tanssitunnit voidaan liittää osaksi tanssiopintoja toisissa
tanssikoulussa. Yleisen oppimäärän oppilaiden opintoihin voidaan laskea
mukaan myös toisen taiteenalan opinnot taiteen perusopetusta antavassa
oppilaitoksessa.
Varhaisiän opinnot (alle kouluikäiset):
Varhaisiän opinnot suoritetaan pääsääntöisesti lastentanssin tunneilla.
Lastentanssiryhmiä järjestetään 3-6-vuotiaille, lastentanssiryhmät jaetaan
iän mukaan ryhmiin (lukujärjestyksessä nimellä lastentanssi 1-4).
Lastentanssiryhmien lisäksi 2-3-vuotiaille on olemassa
aikuinen-lapsi-ryhmä sekä pojille omat ryhmät (pikkujätkät ja jätkät).
Alle kouluikäisten tanssiopinnoissa luodaan pohjaa myöhempää
tanssinopiskelua varten. Varhaisiän opinnoissa keskitytään
karkeamotoristen sekä perusliikunnallisten taitojen harjoittamiseen.
Opettajan ohjeiden mukaan tehtävien liikesuoritusten ohella oppilasta
rohkaistaan tutkimaan kokeillen oman kehonsa liikemahdollisuuksia.
Toiminnassa painottuvat kokemuksellisuus, leikki, mielikuvitus ja tutkiva
oppiminen, joiden avulla vahvistetaan itsetunnon ja myönteisen minäkuvan
kehitystä. Varhaisiän opinnoissa oppilas opettelee ryhmässä toimimisen
periaatteita ja tutustuu tanssituntikulttuuriin. Esiintymistä
harjoitellaan sekä tanssitunneilla että erillisten esitysten kautta ryhmän
ikätaso huomioon ottaen.
Yleinen ja laaja oppimäärä (7-20-vuotiaat):
Kouluiässä oppilas siirtyy lastentanssitunneilta varsinaisiin
tanssiopintoihinsa. Tanssiopinnot aloitetaan kahden vuoden mittaisella
taidetanssin perusteet -kokonaisuudella, joka antaa lähtökohdat sekä
nykytanssin että baletin opintoihin. Poikaryhmien opetus noudattaa
taidetanssin perusteiden opetussisältöä. Taidetanssin perusteiden lisäksi
oppilas voi osallistua esitysryhmän toimintaan sekä opiston työpajoihin ja
leireihin.
Taidetanssin perusteiden jälkeen, n. 9-vuotiaana oppilas valitsee
aineekseen nykytanssin tai baletin (lukujärjestyksessä nykytanssi 1 A ja
baletti 1 A). Tämän lisäksi hän voi osallistua edelleen esitysryhmään sekä
työpaja- ja leiritoimintaan. Tarpeen ja resurssien mukaan pojille
järjestetään omat nykytanssi- ja balettiryhmät. Pojat voivat valita myös
minkä tahansa muun opiston ryhmän.
Yli 10-vuotiailla on mahdollista valita nykytanssin, baletin, jazztanssin
ja streetin tunteja. Tanssivalinnat vaikuttavat siihen, suorittaako
oppilas yleistä vai laajaa oppimäärää.
Yleistä oppimäärää suorittavat automaattisesti ne, jotka käyvät tunneilla yhden kerran viikossa tai jotka eivät osallistu nykytanssin tai baletin opetukseen. Laajaa oppimäärää suorittavat ne, joilla on vähintään kaksi viikkotuntia, joista ainakin toinen on nykytanssin tai baletin tunti. Nykytanssista tai baletista tulee tällöin oppilaan pääaine. Mikäli oppilas osallistuu sekä nykytanssin että baletin opetukseen, tulee toisesta lajista hänen pääaineensa ja toisesta sivuaine. Laajaa oppimäärää suorittavilla jazztanssi ja streetdance ovat opintojen valinnaisaineita.
Valinnan eri oppimäärien välillä voi tehdä myös myöhemmin. Laajasta
oppimäärästä voi koska tahansa vaihtaa yleiseen oppimäärään. Yleisestä
oppimäärästä laajaan vaihto tehdään viimeistään 12-vuotiaana, myöhemmästä
vaihdosta neuvotellaan aina tapauskohtaisesti.
Yleisen oppimäärän oppilaat voivat edetä opinnoissaan yhdellä
viikkotunnilla, mutta voivat halutessaan myös valita useamman
viikkotunnin. Yleinen oppimäärä koostuu opintokokonaisuuksista (1
opintokokonaisuus = 1 tanssitunti viikossa yhden lukuvuoden ajan tai
vastaavat opinnot työpaja- ja leiritoiminnassa). Opintokokonaisuuksia voi
suorittaa saman tanssilajin sisällä edeten esimerkiksi nykytanssissa
tasolta toiselle (tasot 1-8) tai kokeillen eri tanssilajeja. Suoritettuaan
10 opintokokonaisuutta oppilas saa opinnoistaan yleisen oppimäärän
päättötodistuksen. Mikäli oppilas jatkaa opintojaan 10 opintokokonaisuuden
täytyttyä, todistus voidaan kirjoittaa opintojen päättyessä niin, että
todistukseen kirjataan kaikki oppilaan opintosuoritukset.
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tavoitteena on luoda perustaa
emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle. Opetuksen
tehtävänä on varsinaisten tanssiopintojen ohella kehittää ajattelemisen
taitoja ja luovuutta elämän eri alueilla.
Yleisen oppimäärän myötä taiteesta ja sen harrastamisesta tulee osa
tavallista elämää. Tanssiopintojen tarkoituksena on avata oppilaille uusia
mahdollisuuksia ymmärtää taidetta ja kulttuuria sekä antaa edellytyksiä
taiteiden elinikäiseen harrastamiseen. Yhtenä tanssinopetuksen tehtävänä
on kannustaa oppilasta osallistumaan erilaisiin tanssitapahtumiin ja
esityksiin myös kuulijana ja katsojana sekä antaa valmiuksia käyttää
erilaisia ympäristön tarjoamia kulttuuripalveluja.
Laajan oppimäärän oppilaat suorittavat ensin vähintään kahdella
viikkotunnilla perusopintoja. Perusopintojen laskennallinen suuruus on 540
oppituntia. Perusopinnot päättyvät oppilaan pääaineen tanssitunnin
arviointiin, jonka jälkeen oppilas saa perusopintojen päättötodistuksen.
Tämän jälkeen opinnot jatkuvat syventävissä opinnoissa, joissa oppilas käy
valitsemansa pääaineen (nykytanssi tai baletti) tunneilla vähintään kaksi
kertaa viikossa. Pääaineen lisäksi oppilas voi valita haluamansa
sivuaineen (nykytanssi, baletti) tai valinnaisaineen (jazztanssi, street,
esitysryhmä, tanssitieto, kehonhuolto, taiteidenvälisyys). Syventävät
opinnot päättyvät päättötyöhön, jonka oppilas suorittaa joko tanssijana
tai koreografina. Syventävien opintojen laskennallinen suuruus on 760
oppituntia, opintojen päätteeksi oppilas saa laajan oppimäärän syventävien
opintojen päättötodistuksen.
Taiteen perusopetuksen tanssin laaja oppimäärä antaa oppilaalle
mahdollisuuden pitkäjänteiseen tanssinopiskeluun. Laajan oppimäärän
opinnoissa perehdytään ainakin yhden tanssilajin tekniikkaan ja ilmaisuun
lähestyen samalla tanssia laajempana kokonaisuutena eri tanssilajien ja
ilmaisumuotojen kautta.
Tanssiopisto Vinhan laajan oppimäärän yhtenä keskeisenä tavoitteena on
tanssin ilon ylläpitäminen säännöllisen harjoittelun ohella.
Tanssinopetuksessa tuetaan oppilaan kasvua psyykkisenä, fyysisenä ja
sosiaalisena yksilönä. Laajan oppimäärän tavoitteena on kehittää oppilaan
tiedollisia ja taidollisia valmiuksia sekä luoda edellytyksiä tanssin
ammatilliseen koulutukseen hakeutumista varten.
Oppilaalla on aktiivinen rooli opintojensa muokkaajana. Laajan oppimäärän
sisällöt määräytyvät kunkin oppilaan oman kiinnostuksen sekä
osallistumismahdollisuuksien mukaan opiston opetussuunnitelmaa noudattaen.
Aikuisten opetus:
Aikuisille järjestetään kiinnostuksen ja resurssien mukaan opetusta
nykytanssin, baletin ja jazztanssin tunneilla. Aikuisten tunnit on
suunnattu kaiken ikäisille tanssista kiinnostuneille aikuisille,
opetuksessa ei ole tasoryhmiä. Viikoittain kokoontuvien ryhmien lisäksi
aikuisille järjestetään lyhytkursseja esimerkiksi eri tanssilajeista tai
kehonhuollosta. Työpajoihin ovat tervetulleita myös muut kuin Vinhan
viikoittaisille tunneille osallistuvat aikuiset.
Aikuisten tanssinopetuksessa otetaan huomioon osallistujien elämänkokemus,
fyysiset edellytykset sekä ryhmän tarpeet ja toiveet. Toiminta voi
painottua esimerkiksi liikkuvuuden ylläpitämiseen ja parantamiseen,
ilmaisun ja luovuuden kehittämiseen, virkistykseen ja rentoutumiseen sekä
tanssiteknisten taitojen löytämiseen. Ryhmät osallistuvat opiston
esiintymistoimintaan niin halutessaan.
|